Toisessa turnauksessa ei irronnut naisille pisteitä
Kauden toinen turnaus lauantaina 6.11. Myllypurossa alkoi sähläävissä merkeissä kun pelaajia metsästeltiin hallilta vielä vartti ennen pelin alkua. Vastaan oli asettumassa yksi kauden tulokasjoukkueista, hankolainen Snell's AFC.
Ensimmäisestä erästä ei paljon mieleen jäänyt, muuta kuin että kukaan ei oikein tiennyt mitä piti kentällä tehdä. Siitäkin huolimatta vastustaja sai tehtyä ensimmäisessä erässä vain yhden maalin. Toisessa erässä sitten alkoikin jo tapahtua. Ensiksi vastustaja teki pari maalia, johtaen jo 3-0, mutta osaa Keisaritarkin maalata. Tanja teki ensimmäisen kavennusmaalin 22. minuutin tienoilla Anun syöttäessä suoraan maalille. Aika pian tämän jälkeen Mari kavensi lisää vetämällä komeasti Anun keskialueen vapaalyöntisyötöstä suoraan yläkulmaan. Vastustaja tosin onnistui tekemään vielä pari maalia, mm. yhden alivoimalla. Onnistuivat Keisarittaret vielä kerran viimeisessä erässä, kun Mari teki maalin suoraan kulmavaparista, pallon kimmotessa vaparivedosta pakin kautta maaliin. Lopullinen tulos oli siis Snell's AFC:lle 8-3 ja täten Snell's sai kautta aikain ensimmäisen sarjavoittonsa.
Pelin jälkeen kerättiin voimia ja odoteltiin innolla seuraavaa peliä, jossa vastaan tulisi myös tulokasjoukkue GriFK II, josta emme tienneet muuta kuin, että olivat voittaneet molemmat pelinsä ensimmäissä turnauksessa. Kävikin ilmi, että joukkue koostuu pääasiassa B-junnuista, mutta mukana on muutama pitkän salibandyuran omaava äiti-ihminen. Pelistä olisi siis tulossa rankka.
Peli olikin hiukan enemmän GrIFK:n pyöritystä, mutta saivat Keisarittaretkin tilanteita vastustajan maalille. Keisarittarien ainoa osuma tapahtui ensimmäisessä erässä kun Tuulia pääsi yksin läpi ja viimeisteli komean maalin yläkulmaan. Myös tulokas Marikolla oli erityisesti kolmannessa erässä monia tilanteita, mutta vastustajan veska otti kaikki vedot kiinni. Myös toinen uusi pelaajamme Pieta pelasi hienosti keskushyökkääjänä ja paluun tehnyt Tiinakin tsemppasi hienosti pakkina. Vastustaja oli kuitenkin parempi viimeistelyssä, ja peli päättyi heille lukemin 9-1. Pelin jälkeen jäi kuitenkin hyvä fiilis ja tästä on hyvä lähteä seuraavaan turnaukseen, joka tapahtuukin allekirjoittaneen kotimaisemissa Nummelassa.