Naiskeisareilla uusia maalintekijöitä
Naiskeisareiden hiukan alavireisesti mennyt kausi sai jo paremman näköistä jatkoa kun lauantina 6.2. alkoi sarjapelien toinen kierros. Vastaan astuivat ensimmäisessä turnauksessa vastassa olleet VSS II ja ViTa. Keisarittarilla oli mukana menossa jälleen kolme uutta naista ja he vakuuttivat alusta lähtien.
Miesten tappioputki jatkui vailla varsinaista maalivahtia
Miesten kauden kolmas turnaus alkoi siitä lähtökohdista, että sekä ykkös- että kakkosveska olivat matkoilla ja kapteenikin sairauden vaivaamana kotona. Puolet rosterista oli ilmoittanut olevansa poissa, joten pari uutta Keisareihin halajavaa pelaajaa tuli mukaan kokeilemaan meininkiä.
Naiset joulutauolle maalihanat suljettuina
Naiskeisarien vuoden viimeinen turnaus oli Nummelassa ja vastaan astui kaksi jännittävää vastustajaa: Botox ja Hammers. Riveihin liittyi lisäksi uusi pelaaja Essi Virtanen, joka näyttikin vahvoja otteita koko turnauksen ajan.
Uudet naiskeisarit tentissä
Perinteen mukaisesti joutuvat uudet Pallokeisarit tenttiin heti uransa alussa. Tässä naisten uusia vahvistuksia.
Toinen turnee pisteittä miehille
13.11 Pelattiin Helsingin Ruskeasuolla miesten kauden toinen turnaus. Tähän turnaukseen saatiin kaikki keisarien kaikki uusimmat pelaajat, joita oli peräti kuusi. Ainakaan vauhdin puutteesta ja vastuusta eivät uudet pelaajat päässeet valittamaan.
- « ensimmäinen
- ‹ edellinen
- …
- 26
- 27
- 28
- 29
- 30
- 31
- 32
- 33
- 34
- …
- seuraava ›
- viimeinen »